perjantai, 18. marraskuuta 2011

Loimulohta uunissa

Olen vakavasti alkanut harkita ruokabloggariksi ryhtymistä. Näitä ruoka-aiheisia vinkkejä kun näyttää syntyvän ihan säännöllisesti.

Esimerkiksi tänään tein loimulohta, siis kerrostalossa ja sähköuunilla. Jaan tämän loistovinkin muillekin loimulohen ystäville. Kokeile tätä kotona!

Tarvikkeet:

- lohikimpale
- leivinpaperilla vuorattu pelti
- sähköuuni
(- kuulosuojaimet ja pitkävartinen harja palovaroitinta varten)

Vaihe 1

Laita pelti leivinpapereineen ja lohineen uuniin.

Vaihe 2

Odota, että leivinpaperi syttyy palamaan. Jos ei heti onnistu, lisää lämpötilaa reilusti tai siirrä pelti lähelle jotakin uunin vastusta.

Vaihe 3

Sammuta uuni, avaa ikkunat ja parvekkeenovi ja iske palovaroitin alas katosta.

Vaihe 4

Anna uunin jäähtyä rauhassa vähintään puoli tuntia, tai kunnes kaikki savu on hälvennyt. (On aivan normaalia, että sitä jää vielä asuntoon.)

Vaihe 5

Ota loimulohi uunista. Lohi on oikein valmistettu, kun leivinpaperi on palanut siististi sen ympäriltä, ja kala on kauniin rapsakka. Mausteita et juuri tarvitse, sillä liekitys tuo kalaan savun ainutkertaisen maun.

Vaihe 6

Tarjoile pinaattilettujen kera, jotka lämmitit, koska luulit päivällisen menneen pilalla.


Kuva täältä.
Related Posts with Thumbnails