Mitä harrastaisin?

- Mä osaan jo luistella (sanoo tyttö, jolla ei koskaan ole ollut luistimia jalassaan). Milloin mä pääsen luistelukouluun?

- Mä oon jo kymmenentoista! Mä haluun kouluun ja eskariin.

- Milloin sä viet mut lastenkuoroon, sählyyn ja jumppaan?

- Mä haluan potkulaudan, polkupyörän, mopon, auton ja autokortin. 

- MÄ OON JO ISO! MILLON MÄ PÄÄSEN?!

Sisko haluaa laidasta laitaan kaikkea. Eikä sitä voi syyttää. Kun tarkastelen omaa harrastushistoriaani, olen kokeillut sitä sun tätä. Tosin en kovin hyvällä menestyksellä (ja varmaan siinä syy, miksi harrastusta on pitänyt aina vaihtaa)

• Yksinlaulukurssilla oli kivaa mutta vähän kiusallista, siellä kun oli muitakin "yksin" laulavia. 
  
• Maalauskurssi loppui osaltani, koska en jaksanut maalata alastonmallia koko kevättä. 
  
• Jazz-tanssiin menin ystäväni suosituksesta suoraan toiselle tasolle, mikä nopeasti osoittautui virheeksi. 
• Sukututkimuskurssille en päässyt, koska oli liian vähän osallistujia (ja varmaan olisin muutenkin ollut alaikäinen). 
• Thai-kielen kurssi oli kiinnostava, mutta 10 h lentokoneessa kahden ipanan kanssa (puhumattakaan kustannuksista)? Mai son tsai. 
• Pilates ja psyka mahtuivat hyvin samalle viikolle, ja kummankin vahvistava vaikutus haihtui yhtä nopeasti. 
  

En edes kehtaa kertoa niistä muista. Nyt pitäisi vähän paremmin onnistua valitsemaan kevääksi tekemistä.

Käsityö- ja kokkaamiskategoriat ovat vielä kokonaan testaamatta. Mutta sitten joutuisin jo varmaan muuttamaan blogini alaotsikkoa. 

Vähän epäilyttää.

Mitä siis seuraavaksi? Kehukaa te omia harrastuksianne!

Halpa ja hyödyllinen harrastus, ei tosin kerrostaloasujalle.

Pöytä vai lipasto

Ikea, tuo heräteostosten ihmemaa, köyhän (kyseenalainen) taivas. Olin suunnitellut nopean ja rönsyilemättömän reissun Ikeaan mielessäni kaksi valmiiksi valittua tuotetta. Olin saanut myös kantajan mobilisoitua mukaan. Pian kävi ilmi, että olin unohtanut yhden melko olennaisen seikan:

Seisoessani Ikean varastohyllyjen välissä osoittamassa 170 cm pitkää ja 50 cm leveää pahvilaatikkoa totesin, että kantaja tai ei, laatikko ei tule mahtumaan pieneen autoomme. 

Muististani oli tilapäisesti hävinnyt tieto, että olimme jo hyvän aikaa sitten vaihtaneet pakettiauton henkilöautoon. Mukaan pääsi siis vain uusi kompakti työpöytä, että voisin paremmin kirjoittaa näitä rivejä (näitä näin), ja Veljen vaatteille (jotka oleskelevat enimmäkseen sotkuisissa kasoissa lattialla) tarkoitettu lipasto jäi kauppaan.

Kotona tarkistin, joko Ikean kotiinkuljetus olisi muuttunut kannattavaksi. Ovathan kaupparetken sivukulut melkoiset (vaikka kuinka yrittäisi olla harhautumatta): lihapullat (x vähintään 3), heräteostokset (tällä kertaa vain tuiki tärkeitä pikkuesineitä), bensat ja ajan, voimien sekä hermojen kulutus.

Ei ollut. Vähän yli sadalla eurolla saan lihapullia usean kuukauden varaston, heräteostoksia monen vuoden tarpeisiin ja veikkaanpa, että myös kotiinkuljetuksen vaikka jostakin saksalaisesta huonekalukaupasta! 

Kotona kasasin työpöydän Siskon ja Veljen suosiollisella avustuksella. Vain muutama ruuvi ja puutappi jäi yli, mutta ei kai kaikkia olekaan tarkoitus saada mahtumaan samaan pöytään; vähän sama juttu kuin uusien vaatteiden mukana tulevat napit ja nepparit, eihän niitäkään koskaan tarvita.

Ikea-reissun jälkeen tunsin yhteenkuuluvuutta netistä bongaamani siivekkään kanssa:

hoopoe

Maailma muuttuu

Veli hajotti kännykkäni ensi töikseen eilen aamulla. Oli aika orpo olo olla yli vuorokausi ilman puhelinta. Mietin eristyksissä ollessani, voisiko tämä olla pysyvä tila. 

Mitä jos en hankkisikaan uutta kännykkää? 

Onhan nyt netti, joka usein toimii reaaliaikaisena yhteydenpitovälineenä. Tai entä jos hankkisin lankapuhelimen! Vähänkö erottuisin joukosta! Mutta kenelle sillä soittaisin? Tulisi varmaan tosi kalliiksi, kun enää eläkeläisillä ja virastoilla on sellaiset. Eiväthän lapset enää edes tiedä, miltä perinteinen puhelin näyttää tai kuulostaa, elleivät sitten käy museossa katsomassa. 

Puhelin sanoo prrr prrr, ai nii, eiku...

Vähän samantapaisia ajatuksia tuli, kun Sisko totesi puhdasta jalkakäytävää katsellessaan:

-Kaikki lehdet on puhallettu pois.

-Niin on. Mun lapsuudessa lehtiä vielä haravoitiin. Tosi antiikkista mutta aika paljon hiljaisempaa.

Ja vielä, mitä aina mietin ojentaessani mikrossa lämmitetyn (eines)annoksen:

Aloita sitten keskeltä, ei oo niin kuumaa.

Mua kyllä muistutettiin aina aloittamaan syöminen reunasta, ruoka kun jäähtyy sieltä ensin. Mutta minkäs teet. Tänään marssin kännykkäkauppaan ja ostin taskuun sopivan puhelimen, johon saa tyhmän pirinän sijasta ääneksi jonkun oikean kappaleen.

Ai niin, eihän näitäkään (nimi?) enää käytetä.

Top 3

Rakastan listoja. Tällä kertaa vuorossa on vähän yli 1-vuotiaan Veljen suosikit/inhokit top 3.

Näillä hyvä mieli on taattu

• kepit (Myös lattiaharja, keppihevonen, kävelykeppi ja sählymaila. Ylimääräinen osa ei haittaa, kunhan varsi löytyy.)
  
• Siskon tuottamat (kovat) äänet: kiljahdukset, kolahdukset, tömähdykset ja paukahdukset
  
• banaani ja puuro, ei kuitenkaan banaanipuuro
  

Sitten surua aiheuttavat

• imuri (edelleen)
  
• tehosekoitin (uutena mukaan)
  
• olohuoneen uusi pelottava matto (jo palautettu kauppaan, tosin muusta syystä)

Mun suosikki nro 1: kesä

Vinkit äidiksi aikovalle, osa 2

Vinkit jatkuvat. Äitinä on kivempaa, jos olet sellainen, että

c) et provosoidu kun provosoidaan

Pidin itseäni erityisen kärsivällisenä ja rauhaa rakastavana – kunnes sain lapsia. Kaikki tietävät teinit, mutta miten pieni uhmaikäinen voi olla samalla kertaa niin rakas ja niin raivostuttava! Harva se päivä saan itseni kiinni uhmaikäiselle, vaan ei aikuiselle, sopivasta käytöksestä. Itsehillintä ohoi! Nyt on hyvä aika kerrata numerot yhdestä kymmeneen ja hankkia lehmän hermot. Voit venyttää pinnaa esim. viettämällä aikaa rasittavimmaksi kokemasi aikuisen seurassa. 

d) pidät rutiineista

Lasten on helpompi pysyä aisoissa, kun päivät noudattavat tiettyä kaavaa. Tylsää, mutta toimii. Ruokaa pitää olla tarjolla viisi kertaa päivässä suhteellisen pysyvinä aikoina. Se ei vaan enää käy, että jääkaappiin kurkistetaan sitten, kun nälkä jo ilmoittaa (parkun muodossa) olemassaolostaan. Kokkaaminen ei siinä vaiheessa tule onnistumaan. Ruoka-aikojen väleissä pitää olla sopivasti jotakin toimintaa (mieluiten ulkona) ja – nyt tulee tärkeä – unille täytyy laittautua yksityiskohtaisen tarkasti samassa järjestyksessä. Jos hammastahnaa puristaa väärällä hetkellä, koko homma voi ryöstäytyä käsistä. 

Jos elämäsi on nyt kurinalaista, tulet selviämään hienosti, jos sen sijaan olet vuosien ajan pystynyt välttelemään rutiineja (kuten minä: pidemmän kaavan opiskelut + joustava työ) sinulla on enemmän opittavaa.

e) mutta et kuitenkaan ole kontrollifriikki

Lapsista tulee ääntä ja sotkua. Kaikkeen ei voi millään varautua. Kaikkia ei voi miellyttää (varsinkaan niitä, jotka ovat unohtaneet, millaista on olla lapsi). On vain osattava ottaa rennommin. Ei haittaa, jos jakaus on sinnepäin, uudet vaatteet puurossa, jaloissa eriväriset sukat. Ei haittaa, jos keittiöapulainen sotkee siivotessaankin. Eikä haittaa, jos tenava kiipeilee aidassa, nauraa vastaantulijalle ja laulaa bussissa. Siis oikeasti! 

Turhat käskyt ja kiellot pilaavat kaikkien päivän, täydellisyyteen pyrkiminen vanhempana, kodin siisteydessä, lasten käytöksessä koko elämän. Tätä mieltä olen. En osaa ehdottaa tähän mitään toimintastrategiaa, jolla kontrollifriikkiydestä pääsisi eroon. Jos teillä on ideoita, olen pelkkänä korvana!

Tässä siis muutama asia, jota itse olen työstänyt (pakon edessä). Varmaan olen tehnyt jotain alusta lähtien oikeinkin, mutta – ööh – mitähän se sitten olisi?

Vinkit äidiksi aikovalle, osa 1

Oman työni laatua (kotiäitinä) arvioidessani olen tullut siihen tulokseen, että äitinä (myös varmaan isänä) on sitä kivempaa, mitä useampia seuraavista kohdista tuntee omikseen

a) olet aamuvirkku

En tunne yhtään aamu-unista tenavaa, sen sijaan tunnen paljon aamu-unisia vanhempia (itseni ja mieheni mukaan lukien). Jossakin vaiheessa aamuvirkut lapset muuttuvat aamutorkuiksi, mutta milloin, miten ja miksi niin käy on vielä hämärän peitossa. Sitä odotellessa on syytä mukautua agraariyhteiskunnasta tuttuun rytmiin, jota lapset vaistomaisesti noudattavat: kukonlaulun aikaan ylös ja iltauutisten jälkeen nukkumaan. Opettele siis nousemaan joka päivä esim. 5.30. Jos lapsesi jonakin aamuna nukkuu pommiin (7.00-8.00) ehdit mukavasti aloitella päivän töitä ennen aamupuuron lusikoimista.

b) tykkäät ulkoilla räntäsateessa

Ulos täytyy mennä huonollakin säällä, muuten seinät kaatuvat päälle. Enää en mene lankaan edes silloin, kun Sisko anelee: "Äiti, ollaan vaan kotona." Hetken tosin kuvittelen itseni sohvalle aikakauslehti sylissä, mutta nyt jo tunnen karun totuuden: viimeistään siinä vaiheessa, kun on liian myöhäistä lähteä mihinkään, alkaa hurlumhei. Ja sitä ei kestä kukaan. Sitä paitsi lapsia tuntuu haittaavan enemmän auringonpaiste (häikäisee) kuin vesisade (kukapa ei tykkäisi lätäköistä). Hanki hyvät ulkoiluvaatteet ja säänkestävä persoona.

Mielessäni on vielä ainakin pari kolme kohtaa, mutta tästä näyttää tulevan niin pitkä ja perusteellinen selvitys, että jatkan seuraavassa postauksessa. 

Ei shoppailulle!

Huomasin jokin aika sitten huvittavan yksityiskohdan lapsiperheiden palveluihin liittyen. Espoo ja Vantaa aikovat tiukentaa lapsiperheiden tukien maksuehtoja (=poistaa kuntalisän tietyiltä perheiltä) toivoen, että mahdollisimman moni hoitaisi lapsensa kotona (tässä ei ole siis mitään huvittavaa, enkä ota kantaa siihen, miten lapset pitäisi hoitaa ja kenen kustannuksella).

Vastaavasti Vantaa aikoo lisätä kevyempiä tukimuotoja kuten tilapäistä hoitoapua esim. apteekissa ja terveyskeskuksessa asiointia varten, ei kuitenkaan mitään shoppailua varten.

Miksei hoitoapua saa shoppailua varten? Mitä vikaa on shoppailussa? 

Muutama näkökohta

• Myös apteekissa asioiminen on teknisesti ottaen shoppailua.

• Ruokakaupassa käyminen on aika olennaista shoppailua. Lapset syövät joka päivä, mutta eivät kuitenkaan itse hoida ruokaostoksiaan, vaan tekevät usein kaikkensa, ettei kyseinen operaatio onnistuisi. 

• Vaatteiden ostelu on shoppailua, mutta verrattavissa kahteen edelliseen. Ihmiset, joiden koko muuttuu jatkuvasti (esim. lapset ja raskaana olevat, löytyy mm. lapsiperheistä) ovat alinomaa siinä tilanteessa, että jotain todella olennaista päällepantavaa puuttuu ja se on saatava kiireesti!

• Hoitorahalla (kaupunkilisällä tai ilman) ei hirveästi shoppailla tai jos shoppaillaan, ei kestä kauaa, että tili on nollassa.

• Jos nyt jollakin todella on pokkaa rentoutua shoppailemalla ja vieläpä yhteiskunnan avustuksella (voin kuvitella, miten hankalaa hoitoavun saaminen todellisuudessa tulee olemaan), niin mitä sitten? Eikö kotiäidillä ole oikeutta vapaa-aikaan? Isät tekevät ylitöitä, kun on se asuntolainakin (ja ne ruuat ja shoppailut maksettavana), joten vapaa-aikaa ei kauheasti ole iltaisin. 
  

Mitä mieltä te olette? (Ja pitäisikö mun ryhtyä poliitikoksi?)

Tauti tulee kello kaulassa

Nyt jännitetään, kumpi ehtii ensin, vatsatauti vai se eläinaiheinen flunssa. Kumpaakin olisi kuulemma hyvin tarjolla meidän elinpiirissä, joten taitaa olla vain ajan kysymys, että tauti iskee. Hain eilen Siskon kesken kaiken kerhosta kipeän vatsan takia. Yö meni hyvin mutta epäilen, että tämä on vasta alkusoittoa – meille kaikille. Meillä on nimittäin kannustuksen vuoksi käytössä periaate kaikki yhden puolesta eli jos yksi sairastaa, sairastavat muutkin. Lojaalia.

Kaivoin jo odotellessa esiin tämän tautiaiheisen kirjoitukseni viime kuulta. Vielä on joitakin päiviä (tunteja?) aikaa ymmärtää olla kiitollinen lapsista ilman epämiellyttäviä muistutuksiakin.

Kuka enää muistaa lintuinfluenssaa?

Sisko ja sen veli

Sisarusten välinen suhde: jakamista, kateutta, taistelua, hetkittäistä yhteenkuuluvuutta, jakamista, kateutta, taistelua... 

Kun Veli syntyi, Siskon maailma järkkyi pahemman kerran. Joku on sanonut, että tilanne on sama, kuin jos mies toisi toisen vaimon kotiin. Vaimot tosin eivät ole tasavertaiset, vaan uusi vaimo muuttaa makuuhuoneeseen, tarvitsee hoitoa etenkin öisin eikä kukaan enää puhu muusta kuin tulokkaan ihanuudesta. 

Olin monella tapaa yrittänyt valmistella Siskoa uuteen perheenjäseneen, mutta alku aina hankala! Pari kuukautta Veljen syntymän jälkeen Sisko katsoi minua tiukasti ja kysyi: 

Miksi meillä on Veli?

Vedin syvään henkeä ja kertasin mielessäni valmiiksi mietityt perustelut siitä kuinka

ainokaisena Siskolla olisi tietyssä mielessä helpompaa, mutta toisaalta silloin jäisi myös monet leikit ja riemut kokematta. Ja vaikka toisaalta Veljen takia joutuukin odottamaan ja jakamaan enemmän kuin ennen, ei se ole mitään verrattuna siihen, että nyt on aina olemassa joku, joka ymmärtää omia juuria niin kuin vain samassa perheessä kasvanut sisarus voi ymmärtää. Eikä ole syytä unohtaa, että nyt sinulla on aina leikkikaveri (eli minun ei tarvitse koko ajan viihdyttää sinua). Sitä paitsi ajattele kaikkia niitä asioita, joita voit Veljen kautta oppia ymmärtämään toisen sukupuolen tai jo ihan yksilöidenkin välisistä eroista, eri ikäisten ihmisten eroista. Ja vaikka välillä joutuukin vähän jakamaan (sanoinko tämän jo tarpeeksi selvästi) niin sisarus on kyllä sellainen rikkaus, että viimeistään aikuisena sitten sen ymmärrät ja osaat olla kiitollinen!

Onneksi, ennen kuin suustani ehti tulla pihaustakaan, Sisko vastasi itse:

Koska se tuli mahasta!

Kuinka yksinkertaista ja samalla totta! Säästän puheeni myöhemmäksi, sen aika tulee varmasti vielä, uskoo itse veljestään (nyt aikuisena) hyvin kiitollinen bloginpitäjä.

Äiti, onks sulla hahaa?

Sisko opettelee vielä ärrää. Usein hankala kirjain jää sanasta kokonaan pois, mutta joskus r kuulostaa ihan h:lta! Itse tulkitsen tyttäreni puhetta sujuvasti, mutta joku toinen saattaa joutua miettimään hetken esim. seuraavien lauseiden merkitystä:

Koirat tykkää hapsutuksesta.
Mä autan Veljeä hiisumisessa.
Mä haluun lisää hiisikakkua.
Nyt on huokahauha!
Tässä tulee hiimunen hölli...
Ens keealla muistetaan ottaa heppu mukaan.

Jos hahaa ei ole, sitä saa onneksi seinästä. Sitten voi taas ostella hypäleitä, hiisikakkuja ja husinoita, jotka voi pakata evääksi heppuun. Sitten vaan heppu mukaan ja metsähetkelle!

Lasikenkä hukassa

Aika monelle pienelle tytölle tulee jossakin vaiheessa prinsessakausi. Itse kuuluin siihen vähemmistöön(?), jolla ei sellaista ole ollut. Tai ehkä ympäristö vain tukahdutti pinkkihörhelöfiksauman kehittymisen alkuunsa, sillä en edes muista leikkineeni Lumikkia tai Ruususta ja puolta valtakuntaa. Sen sijaan suosikkiroolihahmojani olivat Tarzan ja Robin Hood. 

Miten tältä pohjalta tuetaan odotettavissa olevaa oman tyttären prinsessaksi muuttumista? Osaanko yhtään innostua tiaroista ja taikasauvoista? Koko asuntoa ei prinsessalinnaksi muuteta, mutta joitain myönnytyksiä voinen tehdä. Olen ymmärtänyt, että kausi voi olla tärkeä kasvun ja kehittymisen kannalta, enkä halua, että Sisko joutuu puimaan (ainakaan tätä) asiaa kolmekymppisenä terapiassa. Siispä olen valmis, kun ensimmäinen hörhelöhame (niiden ihan tavallisten lisäksi, joita Siskolla toki on) täytyy ostaa. 

Ilmeisesti sen aika ei kuitenkaan ole vielä, vai mitä mieltä olette siitä, että Sisko valitsi tämän palapelin taannoin kaupassa bambi- ja prinsessapalapelien joukosta.

Oikeastaan yritin saada Siskoa muuttamaan mieltään ja ottamaan mielestäni paljon hienomman Koiramäkipelin, mutta Sisko vaatimalla vaati, että autopeli on saatava. Varmaan se samalla päätäväisyydellä ilmoittaa, kun Prinsessa-lehti pitää tilata. Ei kai siis syytä huoleen. 

Huolissani olen ehkä sitten, jos Veli haluaa muuttua Lumikiksi usemman kuin muutaman päivän ajaksi. Siihen en nimittäin ole varautunut.

Viisareiden vääntelyä

On se hyvä, että ensi yönä siirretään kelloja. Sisko nimittäin kysyi viime viikolla talsiessamme aamutuimaan kohti kerhoa (hyvin hämmästyneellä äänellä): 

Voiko pimeässä mennä kerhoon? 

Itsekin päivittelin asiaa ja selitin, että pimeämmäksi se tästä vielä muuttuu. En silloin muistanut koko talviaikaa, joka tuo hetken helpotuksen aamujen ankeuteen.

Muuta hyvää kesä/talviaikaan siirtymisessä ei olekaan. Ennen saattoi sentään iloita siitä, että kerran vuodessa sai "ylimääräisen" tunnin käyttöön. Olihan se toki tehty sisään jo keväällä, mutta kuitenkin. Sen sijaan nyt, kun perheessä on kaksi jäsentä, joiden sisäistä kelloa ei niin vaan siirretäkään, on tilanne toinen. 

Ongelma kärjistyy aamuun. Veli on tähän asti ponkaissut ylös täsmälleen 6.30 hyvin tai huonosti nukutun yön jälkeen. 6.30 on ensimmäinen ajankohta (en olisi ikinä uskonut sanovani tätä), jonka voi edes jollakin tavalla kovasti yrittämällä hahmottaa aamuksi. Huomenna herätys tulee kuitenkin olemaan, kiitos talviajan, 5.30, joka ei millään, ei koskaan, eikä missään olosuhteissa ole muuta kuin yötä. Pahinta tietysti tulee olemaan maanantaiaamusta eteenpäin, kun itse elää talviaikaa (menee nukkumaan yms.) ja lapset edelleen uskollisesti kesäaikaa. 

Hyvää yötä ja muistakaa siirtää kelloja!